Tekstei

Nainen istuu lukemassa lehteään omassa pienessä tuvassaan. Hän istuu kauniin pienen ikkunan edessä, joka on pienen tumman ja kuluneen puupöydän yläpuolella. Ikkuna kehystää metsän kauniin vihreyden. Ikkunaa koristaa beiget pellavaverhot, jotka laskeutuvat  alas lattialle asti. Ne ovat täydellisen pituiset. Ei liian pitkät, mutta eivät liian lyhyetkään. Verhot ovat ajan myötä kulahtaneet, mutta sitäkin kauniimmat. Verhot täydentävät tuvan lämmintä, kodikasta ja luokseen vetävää sisustusta. Pöytää täydentää hänen itse nypläämänsä valkoinen pitsipöytäliina.  Nainen asettaa sokeripalan suuhunsa ja ryystää päälle kahvia, joka on maustettu pienellä tipallisella kermaa. Hän katsoo ikkunasta ulos. Ulkona ei ole ketään. Kello lyö lauantaiaamuna kuusi. Ihmiset ovat vielä nukkumassa. Ainoastaan naapurin kissa näyttää kuljeskelevan metsän laidalla. Se liikkuu niin sulavasti ja vaivattomasti syvemmälle metsään, eikä hän pysty irroittamaan katsettaan siitä. Hän keskittyy taas lehteen...

Tämä tuoksu. Tämä tuoksu on vuoden parhain. Tuo pappan ainainen valitus ärsyttää. Tiedän, että hän on jo vanha ja ehkä vähän vanhuuden höperö ja no minä... No minä olen törkeä, kun ajattelen näin. Hän ei tarkoita pahaa. Hän haluaa vain jakaa osan elämästään meidän kanssa. En vain voi sille mitään, että tuo ärsyttää minua. Ei ne tarinat, vaan se valittaminen. Vatsani murisee taas. Mahtoikohan kukaan kuulla sitä? Taidan hieman punastua. Tunnen sen kasvoillani. Tunnen, kuinka se korostaa pyöreitä poskiani. Kenelle nyt ei tulisi nälkä, kun ilmassa tuoksuu vasta paistettu kinkku ja porkkanalaatikko. Tämä on vuoden kohokohta. Tai ei ehkä kohokohta muuten, mutta ruuan kannalta kyllä. Auts! Siskoni potkii minua taas pöydän alla. Miten hän aina jaksaakin kiusata minua. Hän varmaan yrittää ottaa veljeni paikkaa. Hän jaksoi kiusata meitä aina. Kristiina oli silloin vielä niin pieni, mutta jotenkin hän sen edelleen muistaa tai ainakin uskon niin. Kristiina on aina ollut niin kiltti j...

Silminnäkijöiden kertomukset Silminnäkijä 1 Juu elikkäs, olin justiinsa ylittään tiet, ko tuo mopoauto hyppäs tuolt oikkialt aiva suoraa auto ette. Ei siin kissa keren sanomaa, ko ni noppiast kaik tapahtus. En kyl tie mitä flika mieles liikkus vai liikkusko mittä, ko ei aikomustakaa ollu hidastaa. Vauhtii ei onneks hirveest ollu, ni selvisivä ehjin. Emmä kyl silti ymmär, kui jokku voi antaa muksuns ajaa tollast murolaatikkoo. Ain valitetaa, ko jyväjemmarit ova tie tukkeen. Kyl ne nuo mopoautot se ongelma o. Emmä vaa ymmär. Silminnäkijä 2 Tulin just togel mestoil. Olin just dallaa tohon holleil, ku mun frendi budjaa tosa vieres. Just ku ylitin tiet, ni toi donna mälläs mautons ton jäbän bilikan kylkeen. Kammo rysäys siit kuului, mut emmä sen enempää nähnyt. Muut bamlas, et se olis sen donnan moga. Olihan sil kuitenki kolmio. Sen enempää en sit tiiä, tsiikailin sillo eri suuntaan. Mut lähen ny heittää frendin kans riimii. (Pieni sanasto: togel=juna, dalla...

Porkkana rouskuu suussani. Murskaan porkkanaa takahampaillani kuin muurari konsanaan. Se maistuu tänään paremmalle kuin ennen. Se on makeaa. Kuinka olenkaan kaivannut tätä. Kuulen kenkien narinan. Vihaan sitä. Vihaan sitä ääntä, kun hoitajan kengät laahaavat maata. Hän astuu huoneeseeni ja sammuttaa telkkarini. Se ei minua haittaa, koska Salatut elämät olivat juuri loppumassa. Hän kysyy vointiani, kuten joka päivä. Hänen puheestansa kuuluu se ainainen sääli ja myötätunto. Vihaan sitä. Nyökkään ja toivon hänen poistuvan. Haluan olla yksin. Hän kehuu minua vielä kauniiksi ennen poistumistaan. Hieraisen kaljua päätäni ja hymähdän. Maistan vielä porkkanan suussani. Nielaisen viimeiset palat hampaideni välistä. Maku tuo mieleeni muistoja menneisyydestä. Mihin katosivat ne ajat Pyhäjärvellä. Ne ajat, kun mummon kanssa nautimme omanmaan porkkanoista sekä ihanan keltaisista hiekkarannoista. Muistan, kuinka aurinko poltti päätäni. Miten se lämmittikään tummia hiuksiani. Puh...