Tekstei

Nainen istuu lukemassa lehteään omassa pienessä tuvassaan. Hän istuu kauniin pienen ikkunan edessä, joka on pienen tumman ja kuluneen puupöydän yläpuolella. Ikkuna kehystää metsän kauniin vihreyden. Ikkunaa koristaa beiget pellavaverhot, jotka laskeutuvat  alas lattialle asti. Ne ovat täydellisen pituiset. Ei liian pitkät, mutta eivät liian lyhyetkään. Verhot ovat ajan myötä kulahtaneet, mutta sitäkin kauniimmat. Verhot täydentävät tuvan lämmintä, kodikasta ja luokseen vetävää sisustusta. Pöytää täydentää hänen itse nypläämänsä valkoinen pitsipöytäliina.  Nainen asettaa sokeripalan suuhunsa ja ryystää päälle kahvia, joka on maustettu pienellä tipallisella kermaa. Hän katsoo ikkunasta ulos. Ulkona ei ole ketään. Kello lyö lauantaiaamuna kuusi. Ihmiset ovat vielä nukkumassa. Ainoastaan naapurin kissa näyttää kuljeskelevan metsän laidalla. Se liikkuu niin sulavasti ja vaivattomasti syvemmälle metsään, eikä hän pysty irroittamaan katsettaan siitä. Hän keskittyy taas lehteen...

Tämä tuoksu. Tämä tuoksu on vuoden parhain. Tuo pappan ainainen valitus ärsyttää. Tiedän, että hän on jo vanha ja ehkä vähän vanhuuden höperö ja no minä... No minä olen törkeä, kun ajattelen näin. Hän ei tarkoita pahaa. Hän haluaa vain jakaa osan elämästään meidän kanssa. En vain voi sille mitään, että tuo ärsyttää minua. Ei ne tarinat, vaan se valittaminen. Vatsani murisee taas. Mahtoikohan kukaan kuulla sitä? Taidan hieman punastua. Tunnen sen kasvoillani. Tunnen, kuinka se korostaa pyöreitä poskiani. Kenelle nyt ei tulisi nälkä, kun ilmassa tuoksuu vasta paistettu kinkku ja porkkanalaatikko. Tämä on vuoden kohokohta. Tai ei ehkä kohokohta muuten, mutta ruuan kannalta kyllä. Auts! Siskoni potkii minua taas pöydän alla. Miten hän aina jaksaakin kiusata minua. Hän varmaan yrittää ottaa veljeni paikkaa. Hän jaksoi kiusata meitä aina. Kristiina oli silloin vielä niin pieni, mutta jotenkin hän sen edelleen muistaa tai ainakin uskon niin. Kristiina on aina ollut niin kiltti j...